Sarjan kolmannessa osassa arvioin lähikuukausien ja vuosien talouskehitystä. Edessä on syvä taantuma tai lama, mutta kuinka laajalle levinnyt, syvä ja pitkäkestoinen talouden alamäestä tulee, riippuu osin myös siitä missä määrin MMT-teoreetikot ovat oikeassa. Onko valtioilla tai EU:lla tässä tilanteessa olennaisia budjettirajoituksia? Vastaan, että kaikesta huolimatta on. Kriisi on vasta alkanut.

Hyman Minskyn rahoituksellisen epävakauden hypoteesi kertoo, että keskeinen mekanismi, joka ajaa talouden kohti rahoituskriisiä, on yksityisen sektorin velkaantuminen.[1] Velan määrä suhteessa maailman bruttokansantuotteeseen nousi yli 320 prosenttiin vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä – suuremmaksi kuin koskaan kapitalistisen maailmantalouden historiassa.[2] Asetelma oli valmis uudelle kriisille.

Hallitseva tarina on, että osakemarkkinoiden syöksykierre johtuu koronaviruksesta. Viime aikojen tapahtumat tai viime vuosikymmenen kehityskulut eivät tue tätä tarinaa. Virus oli levinnyt maailmanlaajuisesti useita viikkoja ennen osakemarkkinoiden romahtamista. Vielä kun terveysjärjestö WHO julisti koronaviruksen maailmanlaajuiseksi hätätilanteeksi, osakemarkkinat jatkoivat nousuaan. Viimeistään kun Kiinassa oli jo 1000 viruskuolemaa, rationaalisten markkinoiden olisi pitänyt kyetä ennakoimaan viruksen aiheuttamaan uhkaa maailmantaloudelle.

Moderni rahateoria on noussut laajan akateemisen ja poliittisen kiinnostuksen kohteeksi. Sen suosion kehitys näyttää noudattavan kaavaa ”ensin sinut jätetään huomiotta, sitten nauretaan, kunnes alkaa taistelu sinua vastaan – ja pian olet jo voittanut”.[1] Tai näin ainakin teoriaa kannattava optimisti voisi ajatella.