Suomessa on alettu puhua ”talousviisaista”, joihin kuuluvat paitsi Martti Hetemäki, Juhana Vartiainen ja Vesa Vihriälä niin myös Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti Pohjola. Nämä valtavirtataloustieteilijät ovat muodostaneet jokseenkin yhdenmukaisen tulkinnan Suomen heikosta taloustilanteesta ja sen vaatimuksista. Näkemys mukailee pääosin troikan eurooppalaisia linjauksia. Alla oleva teksti julkaistiin Viikkolehdessä tänään 7.3.2014 ja se saa pian jatkoa ”Suomen tulevaisuus osat 1 ja osa 2” (ensimmäisen osan pitäisi ilmestyä lähiaikoina Turun Sanomissa).
The Crimean Crisis!
There is something menacing – and yet at the same time farcical – about the way in which part of the world is suddenly sliding into a new Crimean war.
Krimin kriisi!
Jotain uhkaavaa, mutta samalla myös farssinomaista on siinä tavassa, millä osa maailmasta on yhtäkkiä vaarassa suistua uuteen Krimiin sotaan.
Uusliberalismi Suomessa: seitsemän vuotta myöhemmin
Uusliberalismi Suomessa ilmestyi vuonna 2007. Siitäkin on jo pian kuusi vuotta, kun Paavo Lipponen listasi intellektuelleja ja anti-intellektuelleja kirjassaan Järki voittaa. Pian Lipponen itse oli arvostelemassa seuraajansa Matti Vanhasen hallituksen politiikkaa uusliberalistiseksi. Palkinnoksi Lipponen sai Suomen Johtava anti-intellektuelli 2009 –palkinnon, jonka myönsi Suomen Attac.

