Viimeisen vaaliviikon ehkä kiihkein kysymys koskee Portugalin kriisiä. Portugalin hallitus jätti torstaina 7.4. EU:n komissiolle virallisen pyynnön talousavusta. Eurooppalaista vakausmekanismia voidaan perustellusti pitää pankkien ehdoilla toimivana rahastusautomaattina. Toisaalta yhteenkietoutuneen maailmantalouden ongelmia ei ratkaista yksioikoisella kansallismielisyydellä, jossa asenteena on: ”Meidän rahoja ei muille anneta!”. Toimivan talouspolitiikan ja solidaarisen yhteiskuntapolitiikan edellytyksiä täytyy luoda sekä Euroopassa että samanaikaisesti yleismaailmallisesti. Jatka lukemista
Liityin vasemmistoliiton jäseneksi!
Puolueen ulkopuolisena en voisi vaikuttaa puolueen kantoihin. Tämä pani minut uudelleen ajattelemaan sitoutumattomuuttani. Olen viime kuukausina alkanut yhä enemmän pitää vasemmistoliiton nuorekkaasta dynamismista ja tuntea solidaarisuutta puoluetta kohtaan. Jatka lukemista
Uusliberaali työllisyyspolitiikka ruokkii muukalaisvastaisuutta
Heikki Patomäki ja Mikko Sauli/ Suomen Kuvalehti 30.3.
Perussuomalaiset ovat ratsastaneet kritiikillä, jonka kärki kohdistuu maahanmuuttoon, Euroopan unioniin ja poliittiseen eliittiin. Onko kyseessä pelkkä vastuuton populismi, joka on levinnyt Euroopan maasta toiseen? Vai onko näiden teemojen takana myös sellaisia muutoksia ja rakenteellisia ongelmia, joita ei voi ratkaista pelkällä populismin vastaisella retoriikalla? Lue lisää>>
Vasemmiston Ruokapoliittinen manifesti (Jani Leinonen)
YK:n uusien tilastojen mukaan ruokaa tuotetaan maapallon väkiluvun tarpeiden lisäksi ylimääräiselle miljardille ihmiselle. Samojen tilastojen mukaan noin 50 prosenttia tästä ruoasta pilaantuu tai heitetään pois, mutta samalla yli miljardi ihmistä elää päivittäin nälässä. Jokin tässä kuviossa mättää. Ruokaketju on yksi suurimmista ilmastonmuutoksen, elintasosairauksien sekä taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden aiheuttajista maailmassa. Jatka lukemista