Hermostunut spekulaatio Brexitin taloudellisista ja poliittisista seurauksista jatkuu ympäri maailmaa. On niitäkin, jotka epäilevät, tuleeko itse Brexitiä lainkaan.
EU-historiassa on ennenkin keksitty keinoja kiertää kansanäänestyksien tuloksia. Jos äänestäneiden kansalaisten enemmistö ei ole halunnut mukaan johonkin EU-sopimukseen, sopimuksen ehtoja on joiltakin osin neuvoteltu hieman uusiksi tai on luotu poikkeusjärjestely. Näin maa on saatu mukaan yhä vain jatkuvaan ja syvenevään integraatioprosessiin, kenties uuden kansanäänestyksen jälkeen.
Brexit koskee irtautumista integraatioprosessista, ei mukautumista sen uusimpaan vaiheeseen. Kansanäänestys tapahtui brittikonservatiivien aloitteesta – taustalla oli UKIP:in eli itsenäisyyspuolueen historiallinen menestys eurovaaleissa – ja se on suunnattu koko EU-hanketta vastaan.
Vuosi sitten Britannia neuvotteli itselleen uusia poikkeuksia EU-sopimuksiin. Mahdolliset erityisjärjestelyt on nyt peruttu. Sekä brittihallitus että EU:n johto ovat lisäksi toimineet sen oletuksen pohjalta, että jos lähtö EU:sta saa äänestäjien enemmistön taakseen, Lissabonin sopimuksen artikla 50 otetaan välittömästi käyttöön.
Mitä ovat Brexitin taloudelliset seuraukset? Perjantainen markkinamyrsky huolestutti ihmisiä ympäri maailmaa. Sen ensimmäinen poliittinen uhri oli Podemos Espanjan vaaleissa. Konservatiivien varoitukset siitä, että Espanjan ei pidä yrittää keikuttaa EU-venettä, saivat odottamatonta kaikupohjaa juuri vaalien alla.
Mutta ovatko Brexitin taloudelliset seuraukset todella niin pahat kuin mitä monet ovat pelänneet? Esimerkiksi James Galbraith ja Giánis Varoufákis ovat esittäneet, että Brexitin taloudelliset vaikutukset jäisivät ainakin ensivaiheessa suhteellisen pieniksi.
Juuri mitään ei ole varsinaisesti vielä tapahtunut sitten viime viikon. Ennen kuin Britannian ja EU:n keskinäissuhteiden järjestelyt muuttuvat, pitää käydä pitkät neuvottelut. Jos punnan heikkeneminen on pysyvää, se itse asiassa auttaa brittivientiä. Niinpä markkinat rauhoittuvat hetken epävakauden jälkeen.
Vaikka Berliinissä, Pariisissa ja Brysselissä halutaan näyttää, että EU:sta eroaminen tulee kalliiksi – tai kenties halutaan jopa kostaa briteille – on epätodennäköistä, että neuvotteluiden lopputulos poikkeaisi kovin paljon Norjan nykytilanteesta.
Thomas Palley on esittänyt kaikkein uskottavimman skenaarion siitä, miten Brexit kuitenkin saattaa suistaa maailmantalouden synkkään kurimukseen. Pitkän finansialisaatiokehityksen myötä epävarmuus on lisääntynyt ja tulevaisuuden odotukset heikentyneet. Nämä merkitsevät paljon enemmän kuin Brexitin välittömät tai todelliset vaikutukset yritysten, pankkien ja sijoittajien toimintamahdollisuuksille.
Varsinkin Euroopan talous on horjunut alaspäin vievän pyörteen reunoilla, samalla kun maailman rahoitusmarkkinat ovat paisuneet vuosia. Kesästä 2015 alkaen on nähty jo useita merkkejä rahoituskäänteen ja -romahduksen mahdollisuuksista.
Palleyn skenaarion mukaan Lontoon City voi osoittautua nyt alkavan kurimuksen keskukseksi. Punnan lasku syö Lontoon globaalien sijoittajien voimavaroja. Osakekurssit laskevat ja pankit siirtävät toimintojaan euroalueelle. Pian seuraukset alkavat näkyä myös paitsi Britannian muussa taloudessa, niin myös EU:ssa, laukaisten lisää romahduksia maailman rahoitusmarkkinoilla.
Tässä skenaariossa Brexit on laukaiseva tekijä, mutta olennaiset mekanismit ovat rahoitusmarkkinoiden sisäisiä (ks. esim. tämä). Kehityskulku noudattaa kapitalististen rahoitusmarkkinoiden yleistä mallia. Nousu syntyy velan ja rahoitusarvojen moninkertaistumisen tuloksena. Joskus kupla voi koskea vain yksittäisiä sijoituskohteita tai sektoreita, mutta usein nousukierre imee mukaansa markkinat laajalti. Kun velka lisääntyy ja riippuvuudet tiivistyvät kokonaisuudesta tulee yhä kaoottisempi. Lopulta joku tekijä laukaisee romahduksen.
Oma subjektiivinen todennäköisyysarvioni sille, riittääkö Brexit itsessään laukaisemaan vaiheittaisen romahduksen, on jossain välillä 30-40%. Brexitin poliittiset seuraukset voivat kuitenkin lisätä tätä todennäköisyyttä.
Brexitin poliittisista seurauksista näyttäisi vallitsevan laaja yhteisymmärrys. Skotlannin ero Britanniasta näyttää todennäköiseltä ja se voi johtaa ketjureaktioon. Esimerkiksi Katalonian pyrkimykset erota Espanjasta voivat saada uutta intoa.
Brexit tarjoaa esimerkin kaikille kansallismielisille EU-kriitikoille kaikkialla Euroopassa. Näyttää kohtuullisen todennäköiseltä, että lähitulevaisuudessa järjestetään lisää kansanäänestyksiä EU:sta. Johtoroolissa toimii kansallismielinen oikeisto, ei EU:ta reformoimaan pyrkivä vasemmisto.
George Sorosin mielestä EU:n hajoaminen on jo nyt peruuttamaton prosessi. Ehkä unioni on jo pitkälti hajonnut ennen seuraavia europarlamenttivaaleja vuonna 2019? Valtioiden ja unionin hajoamisella olisi kauaskantoisia paitsi taloudellisia niin myös maailmanpoliittisia seurauksia.
Brexit on seurausta kansallismielisyydestä ja muukalaisvihamielisyydestä. Nämä ovat kehkeytyneet reaktiona uusliberaalin globalisaation vaikutuksiin ihmisten arkielämään. Vanhan kaavan mukaan vapaakauppaliberalisaatio johtaa kriiseihin, epävarmuuteen ja työttömyyteen, mitkä saavat aikaan nationalistisen reaktion. Yksi oire on, että alueellinen integraatio muuttuu hajoamiseksi. Toinen oire on, että sotilaalliset vastakkainasettelut kärjistyvät. Suurvaltapelistä tulee yhä vaarallisempaa.
Jokainen kriisi on ainakin periaatteessa tilaisuus oppia toimimaan toisin. Maahanmuuttajien syyllistämisen politiikka on päässyt jo näin pitkälle, mutta EU:n onneton, vapaamarkkinautopian varaan rakennetttu talouspolitiikka yhä edelleen jatkaa epävarmuuden lisäämistä ja tulevaisuuden uskon murentamista.
Podemoksen vaalivoiton kuihtuminen Espanjassa näyttäisi viittaavan siihen, että tässä tapauksessa uusi kriisi edelleen vahvistaa kriisiin johtaneita voimia ja prosesseja. Tällaiset positiiviset palautekytkennät eivät lupaa hyvää.
Heikki Patomäki
