Vaikuttavaa nähdä yli 500 ihmistä ympäri Italiaa ja eri puolilta Eurooppaa suuressa salissa Montesilvanossa Adrianmeren rannalla kuuntelemassa ja keskustelemassa välillä abstrakteistakin kokonaistaloudellisista kysymyksistä. Suurin osa yleisöstä ei ollut tutkijoita tai poliitikkoja, vaan kansalaisia, joita kiinnostaa demokratia ja euron tulevaisuus – tai tulevaisuus euron ulkopuolella.
Toisaalta osa yleisöstä oli viisi vuotta sitten perustetun italialaisen ”taloudellisten epäsymmetrioiden tutkimuksen” seuran jäseniä (Gabriele d’Annunzion yliopiston taloustieteen laitos oli toinen järjestäjä).
Tämän vuotisen konferenssin otsikko oli ”Euro, markkinat ja demokratia: onko elämää euron ulkopuolella?”. Esitelmät olivat 45 minuutin luentoja, jotka pidettiin koko isolle salille. Monet keskustelupuheenvuorot olivat nekin 10-15 minuutin pituisia. Jotkut sessiot olivat 4-5 tuntia pitkiä. Montesilvanon konferenssin muoto on siis kaikkea muuta yleisöystävällinen. Silti yleisö oli koko ajan tarkkaavaisesti mukana, osoittaen suosiota myrskyisästikin. Puhujat saivat yleisön tavan takaa myös nauramaan, välillä aivan katketakseen. Hauska ja eloisa tunnelma.
Jo perjantaina illallisella ennen konferenssin alkua kävi ilmi, että monet esiintyjät ja järjestäjät ovat ”eurooppalaisen solidaarisuusmanifestin allekirjoittajia”. Vuonna 2013 lanseeratun manifestin ideana on pelastaa EU purkamalla euro hallitulla tavalla. Vapaasti kelluvat valuuttakurssit nostaisivat Saksan markan arvoa ja pakottaisivat Saksaa lisäämään kokonaiskysyntää Euroopassa. Samalla ne antaisivat mahdollisuuden eteläisen Euroopan maille lisätä vientiään. Tavoitteena on myös vaikeuksiin ajautuneiden maiden julkisvelan uudelleen järjestely.
Ensimmäinen puhuja, unkarilainen entinen EU-komissaari László Andor, joka nykyään toimii Corvinus yliopiston taloustieteen professorina Budapestissä, ei kuitenkaan jaa solidaarisuusmanifestin näkemystä euron hallitusta purkamisesta. Andor ymmärtää hyvin EMU:n perustavat ongelmat ja ristiriidat, mutta hänen ideanaan on esittää uusia mekanismeja, jotka voisivat tehdä eurosta elinkelpoisimman. Andorin suosikki-idea on kysyntävaihteluita tasaava eurooppalainen työttömyysvakuutusjärjestelmä, jota hän ajoi vahvasti jo toimiessaan työllisyys- ja sosiaaliasioiden komissaarina.
Andorin jälkeen oli vuorossa joidenkin maakohtaisten myyttien auki purkaminen. Suomi nostettiin jalustalle jo 1990-luvun lopussa ja varsinkin 2000-luvulla. Suomea on käytetty lukemattomia kertoja esimerkkejä siitä miten toimiva tasa-arvoinen yhteiskunta, kuuliaisesti toteutuvat uusliberaalit reformit ja huippumoderni informaatioyhteiskunta voivat yhdistyä ja luoda edellytykset menestykselle.
Kun syksyllä 2013 toin Brysselissä komission järjestämässä konferenssissa ohimennen esille sen, miten eriarvoisuus Suomessa lisääntyi ennätysvauhtia erityisesti 1992-2008 ja miten kilpailukykyargumenttia käytetään myös pohjoismaissa sosiaalista solidaarisuutta vastaan, näkyi, että monet yleisössä suorastaan huokasivat helpotuksesta. Suomi-myytillä on puolustettu EU:n talouskuri- ja sortopolitiikkaa. Sama tuli vielä paljon vahvemmin esille Montesilvanossa. Suomalaisten instituutioiden rapautumista ja Suomen kiihtyvää laskua kuvaavan ja selittävän esitykseni jälkeen valtaisat aplodit raikuivat salissa vaikka kuinka pitkään. (Tämän blogin lukijoilla näkemykseni lienevät tuttuja, sillä esitelmä on ajantasaistettu yhdistelmä Uusliberalismi Suomessa, Eurokrisiin anatomia ja Suomalaisen talouspolitiikan tulevaisuus kirjojen argumentteja; pääpointeista pitää selvästikin kirjoittaa kokoava artikkeli englanniksi).
Professori Antoni Soy Barcelonan yliopistosta jatkoi samoilla linjoilla, purkaen kriittisesti auki väitteitä Espanjan tehokkaasta toipumisesta eurokriisistä. Työttömyys on edelleen huikean korkea, teollisuuden häviäminen on jatkunut, velkataso on korkeampi kuin koskaan. Lisäksi Espanja on pakotettu tälle tielle aivan turhaan.
Toisen päivän esitelmissä ja keskusteluissa oli monta kohokohtaa. Tšekin tasavallan ja Unkarin keskuspankkien virkamiesten esitelmät olivat hyvin mielenkiintoisia. Molemmat maat ovat euron ulkopuolella. Varsinkin Tšekin makrotaloudelliset luvut näyttävät uskomattoman hyviltä. Siinä missä Suomessa teollisuuden osuus kansantuotteesta on laskenut 20%:iin, on se Tšekin tasavallassa pikemminkin noussut ja on 40%:ssa. Maalla on ylijäämää jopa Saksan kaupassa. Työttömyys on alhainen, investointeja riittää ja talous kasvaa. Ani harva tšekki kannattaa enää euroa.
Toisaalta Tšekki on suurelta osin saksalaisten ja japanilaisten firmojen kokoonpanohalli ja tehdastyöntekijöiden palkat sen mukaisia (reaalipalkat ovat tosin nousussa). Unkarin kehitys on vielä monimielisempi, sillä Viktor Orbánin johdolla Unkarista on tehty yhä autoritäärisempi ja muukalaisvihamielisempi maa. Ehkä kaikkein valaisevin näkökohta tuli kuitenkin esille pitkässä keskustelussa esitelmien jälkeen. Myös euron ulkopuolella EU-sopimuksen artiklat 123-5 sitovat maiden käsiä. Toisin sanoen valtioiden budjettien suora keskuspankkirahoitus on kielletty kaikilta EU-jäseniltä, ei vain euromailta. On myös korostettava, että sekä Tšekin keskuspankin varakuvernööri Mojmír Hampl että Unkarin keskuspankin rahaneuvoston jäsen Gyula Pleschinger kannattivat itsenäisten keskuspankkien doktriinia. Pelkkä euroero ei ratkaise näitä ongelmia.
Koko tilaisuuden keskeinen vetäjä Alberto Bagnai, samoin kuin myös tunnettu brittitaloustieteilijä ja kommentaattori Roger Bootle, esittivät silti argumentit eurosta eroamisen puolesta. Bagnai osoitti vakuuttavasti, että monet arviot esimerkiksi Italian euroeron negatiivisista vaikutuksista ovat vahvasti liioiteltuja tai täysin vääriä. Bootle, joka osasi loistavan puhujan tavoin hauskuttaa yleisöä, puolustaa lisäksi jopa Brexitiä ja uskoo sen toteutuvan vahvimmassa mahdollisessa muodossa.
Montesilvanon keskustelut kertovat osaltaan, että euroeron liikevoima on kasvussa. Ikävä kyllä euroeron kannattajien horisontti näyttää pysähtyvän siihen hetkeen kun oma maa eroaa eurosta tai kun koko euroalue hajoaa.
Solidaarisuusmanifestissa toki puhutaan myös EU:n pelastamisen puolesta, mutta mitä sitten oikeasti tapahtuu jos ja kun euro on hajotettu? Yhtäältä suora keskuspankkirahoitus olisi edelleen kielletty. Maailmantalouden hallintarakenteet jäisivät muutenkin ennalleen. Toisaalta sekä hajottavat että EU:n turvallistamista ja militarisoimista ajavat voimat voisivat jatkaa nousuaan.
Yleisen arvion mukaan EU:n kohtalonhetket voivat olla jo käsillä. Jos Marine Le Pen saa keväällä Ranskassa samanlaisen yllätysvoiton kuin mitä Trump sai nyt Yhdysvalloissa, EU:n tarina alkaa olla loppu (vertaa tämä ennakointini EU:sta vuonna 2019). Ongelma on siinä, että EU:n kohtalolla on laajaa maailmanhistoriallista merkitystä (katso Galbraith; Jessop; ja Patomäki).
Esimerkiksi Suomen rahapoliittisen autonomian yksityiskohdilla tuskin on paljonkaan väliä, jos maailma ajautuu suuronnettomuuteen. Maailmantalouden ristiriitoja ei voi vain jättää silleen; päätä ei voi panna pensaaseen ja toivoa parasta. Tarvitaan näkemys yhteisten instituutioiden paremmasta järjestämisestä.
Ensi viikonloppuna on Plan B -konferenssi Kööpenhaminassa.
Heikki Patomäki
