Valistusfilosofia ja klassinen poliittinen talous herättivät kysymyksen taloudellisesta eriarvoisuudesta. Filosofi Jean-Jacques Rousseau esitti radikaaleja argumentteja Ranskassa jo hieman ennen Adam Smithiä, mutta Smith pohti kysymystä myös poliittisen talouden kannalta.
Eriarvoisuudesta osa 1: tehokkuus
Viime vuosikymmeninä taloustiedettä on hallinnut oppi, jonka mukaan meidän on valittava tehokkuuden ja tasa-arvon välillä. Tämän opin mukaan tulo- ja varallisuuserot ovat hyvä asia (ainakin johonkin pisteeseen asti), koska ne kannustavat ahkeruuteen ja riskinottoon. Lisäksi kannustinloukut voivat lisätä työttömyyttä. Kasvavat erot pitää hyväksyä myös silloin kun ne johtuvat luonnollisista työn kysynnän ja tarjonnan vaihteluista tai noususuhdanteesta.
”Kilpailu tarkoittaa yhteistyötä. What?!”
Oikeisto näkee yhteiskunnan kilpailuna, vasemmisto yhteistyönä. Tämä vastaa myös erilaisia teoreettisia näkemyksiä. Sosiaalidarwinismi on äärioppi, se uskoo vain kelpoisimpien pärjäävän, muut saavat sortua kilpailussa. Tavanomaisen uusklassisen teorian perusta on vähemmän dramaattisessa ”täydellisen kilpailun” mallissa. Vastakohtana näille toimii esimerkiksi John Rawlsin teoria, jonka mukaan yhteiskunta on yhteistoiminnallinen yhteishanke, jonka tehtävänä on edistää kaikkien yhteistä hyvää. Saksalainen sosialidemokraatti Eduard Bernstein määritteli sosialismin liikkeeksi kohti yhteiskunnan sellaista järjestystä, joka perustuu vapaaehtoiseen kumppanuuteen ja demokraattiseen yhteistoimintaan, kilpailun sijaan.
Taloustiedosta ja sen etiikasta ja politiikasta
Tiedekulmassa 22.5. järjestetyn keskustelutilaisuuden ensimmäisessä osiossa väittelimme professori Hannu Vartiaisen kanssa taloustutkimuksen metodologiasta ja teoriasta. Kumpikin esitteli vuoronperään yhden aihepiirin ja näkemyksen siitä, johon toisella oli tilaisuus vastata. Tästä blogista löytyvät omat johdatukseni kirjallisessa muodossa. Kolmas introni koskee talousteorian poliittisuutta. Aika loppui kesken ja tämä osio jäi pitkälti käsittelemättä. Keskustelu jatkukoon!
