Totesin HS-haastattelussa reilu pari viikkoa sitten (29.12.), että ”pitäisin sen todennäköisyyttä viiden ja kymmenen prosentin välillä, että Venäjä lähtisi laajentamaan sotaa Ukrainassa käyttäen avoimesti omia asevoimiaan”. Kollegani tokaisi eilen illalla, että ”kyllä se sota näyttää taas vähän todennäköisemmältä, 10 % on kyllä liian alakantissa ainakin nyt”, ja viittasi markkinoiden reaktioon (rupla ja venäläisten yhtiöiden osakekurssit laskivat 13.1. jonkin verran).

Läntisessä mediassa puhutaan Venäjän tiukoista vaatimuksista tai jopa uhkavaatimuksesta. Venäläinen media kuvailee samaa asiaa Venäjän ulkoministeriön ehdotukseksi turvallisuusjärjestelyistä. Kielenkäyttö paitsi kuvastaa eroja niin on myös olennainen osa konfliktia – medialla on tässä oma roolinsa. Pahan Venäjän yksipuoliseen uhkailuun ei tietenkään pidä alistua. Venäjällä tilannetta katsotaan päinvastaisesta näkökulmasta. Nyt julkisuuteen saatettu ehdotus alkaa kuvauksella akuutista kriisistä, joka johtuu Yhdysvaltain ja Naton ja myös niitä lähellä olevien maiden kuten Suomen ja Ruotsin geosotilaallisista toimista.

Viime kesäisessä YLE:n artikkelissa tokaistaan, että ”poliitikot puhuvat taas päivittäin rakenteellisista uudistuksista, mutta harva täsmentää, mitä ne ovat”. Vielä harvempi tietää, mistä vallitseva rakenne-käsite tulee – tai mistä teorioista se kumpuaa. Rakenneuudistuspuhe kuuluu nykyisiin EU-käytäntöihin, mutta käsitteellä on vuosikymmenien historia. Tässä blogissa tiivistän juuri ilmestyneen Helsinki-GPE työpaperin sisällön. Asetan vastakkain yhteiskunta- ja taloustieteellisen rakennekonseptin. Havainnollistaakseni realistisesti ymmärretyn rakenteen seurauksia nostan esille muutamia esimerkkejä vaihtoehtoisista uudistuksista. Ne tarkoittaisivat EU:n nykyisen kasvustrategian kääntämistä päälaelleen – tai oikeastaan jaloilleen. [Julkaistu ensin Uudessa Suomessa 1.4.2021]

Eduskunnan Maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt minulta lausuntoa kansalaisaloitteen KAA 2/2020 johdosta ja erityisesti kansainväliseen omistukseen liittyen. Kansalaisaloitteessa ehdotetaan sellaista lainsäädäntöä, jolla “estetään julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen myyminen kaupallisille yksityisille toimijoille”. Tarkoituksena on pitää omistus julkisena.