Marshall-apua Ukrainalle

16. toukokuuta 2014

Ukrainan kriisin taloudelliset taustat ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Tuhoisan talouskurin sijasta Ukraina tarvitsee laajamittaista talousapua ja ennen kaikkea investointiohjelman. Kirjoitin  kannanottoni alun perin HS Mielipidesivuille. Vasta kun kysyin jutun kohtaloa vajaa viikkoa myöhemmin sieltä vastattiin, että ”ehdokkaiden karenssi on alkanut sivuillamme”. Viikkolehti lopulta  julkaisi tämän lyhyen kirjoituksen toukokuussa eurovaalien alla.

Jatka lukemista

Uuden Nato-sopimuksen poliittinen merkitys

15. toukokuuta 2014

Sunnuntaisuomalainen paljasti vajaa kuukausi sitten, että Suomi on aikeissa lähentyä sotilasliitto Natoa uudella yhteistyösopimuksella. Keskustelu uuden Nato-sopimuksen poliittisesta merkityksestä on jäänyt pinnalliseksi.

Jatka lukemista

Mitkä asiat pitää päättää Euroopan unionissa?

13. toukokuuta 2014

Demokratian peruslähtökohta on, että kaikki asianosaiset voivat tasaveroisesti osallistua yhteisen tahdon ja sääntöjen muodostukseen. Silloin kun joku asia koskee kaikkia, siitä pitää päättää yhteisesti. Mitkä asiat siis koskevat kaikkia EU:ssa ja riittääkö se, vai tarvitaanko muitakin arviointiperusteita? Tämä kirjoitus, joka ilmestyy pian Helsingin metallilehdessä, valaisee niitä periaatteita, joiden mukaan uusien valtaoikeuksien luominen unionitasolle voi olla oikeutettua. Eurooppalaista kansakuntaa, suvereenia valtiota tai suurvaltaa emme tarvitse; suunta on kohti maailman talouspolitiikkaa ja demokratiaa.

Jatka lukemista

Piketty ja vasemmiston vaaliohjelma

11. toukokuuta 2014

Mitä yhteistä on Thomas Pikettyn bestsellerillä Capital in the Twenty-First Century (ransk. alkuperäinen ilmestyi 2013) ja vasemmiston eurovaaliohjelmalla? Oikea vastaus ei ole sivumäärä. Vaaliohjelmassamme on vain viisi sivua, kun Pikettyn ”pääomassa” sivuja on 700.

Jatka lukemista