1900-luvun historia tarjoaa oivallisia esimerkkejä siitä, miten velka-asioita on hoidettu kansainvälisessä politiikassa. Historiallisista valinnoista ja niiden tyypillisistä seurauksista voidaan oppia, vaikka tilanteet eivät koskaan toistuisikaan sellaisenaan.
Tämä on Terho Laitilan tekemä haastattelu Murros-lehden numeroon 129. Näkemykseni pohjautuvat työhön, jonka olen tehnyt Eurokriisin anatomia -kirjaa varten. Kirjan valmistuminen on jonkin verran viivästynyt, mutta toisaalta siitä on tulossa yksin kirjoitettu monografia ja reippaasti pidempi kuin mitä alunperin suunniteltiin. Näillä näkymin Into-kustantamo julkaisee kirjan joulukuun alussa. Olen pitänyt ja pidän julkisia esitelmiä teemasta eri puolilla, esimerkiksi Eurooppa-nuorten tilaisuudessa Tampereella 4.10., Kallion vasemmiston syyskokouksessa 13.10. ja huomenna 18.10. Turun vasemmistoklubin tilaisuudessa. Mihin käynnissä oleva kriisi johtaa? Vaihtuuko aikakausi? Seuraavatko katastrofit toisiaan vai avautuuko uusia mahdollisuuksia?
Ajattelumme perustuu metaforiin, kehystämisiin ja tarinoihin. Metaforat ovat tärkeitä. Ne ovat kaiken abstraktin ajattelun edellytys, mutta ne voivat myös helposti johtaa harhaan. ”Aika on rahaa”, ”valtio on kotitalous” ja ”valtio on persoona” ovat metaforia, jotka ohjaavat ajatteluamme, tiedostimme sitä tai emme. Toisiinsa kytkeytyvät käsitteet muodostavat kenttiä, jotka järjestävät mahdollisia päättelyketjuja. Näiden metaforien ja kehystämisten pohjalta on sitten liiankin helppoa kertoa tarinoita, jotka koskevat esimerkiksi Kreikan ja Portugalin velkaongelmaa – eritoten jos nuo tarinat sopivat vallitseviin kulttuurillisiin ennakkoluuloihin ja stereotypioihin.
